Saarela heräilee talviunilta…

Viime syksy oli Saarelassa muutosten aikaa. Oppilaita tuli lisää ja nyt heitä on jo 53. Viime vuotisista opettajista Kaisa siirtyi pääkoulullemme kuutosluokkalaisia luotsaamaan ja hänen tilalleen Saarelaan saimme Ullamaijan. Paljon monenlaista olemme syksynkin aikana tehneet ja touhunneet mutta pääpaino on ollut uuden toimintakulttuurin kehittämisessä uudella aikuisporukalla ja isommalla oppilasjoukolla. Nyt kun arki on tasaantunut niin meillä on jälleen aikaa kirjoitella enemmän arjesta koulussa.

Tällä hetkellä meillä on meneillään pari isoa projektia, joista toinen on koko Oulujoen koulun yhteinen Oulu-projekti. Se kestää viisi viikkoa ja käymme kerran viikossa päivän pääkoululla toimimassa seitsemässä Ouluun liittyvässä ryhmässä. Siitä projektista voitte lukea lisää Oulujoen koulun blogista https://oulujoenkoulu.wordpress.com/.

Meille Saarelaan saapui pari viikkoa sitten vaihto-oppilas Kansasista, Marti the Mustang. IMG-20160202-WA0031.jpg

Marti kiertää kaikissa oppilaiden kodeissa ja touhuilee meidän kanssa koululla aina huhtikuun puoliväliin saakka. Meiltä puolestaan lähti Kansasiin vierailulle Kalle Hirvi, joka viime tietojen mukaan on päässyt perille ja nauttii olostaan.

Ihmeellinen ihminen

Kevään korvalla päätimme vielä puristaa yhden ison kokonaisuuden, jonka aiheena oli ihminen. Aloitimme kokonaisuuden hahmottamisen miettimällä ryhmissä mitä me jo tiedämme ihmisestä ja hyvinvointiin liittyvistä asioista. Tiedossa olleet asiat kirjoitettiin paperilapuille asiasanoina. Asiasanoista kokosimme luokan seinälle yhteisen ajatuskartan, jossa oli kahdeksan haaraa, jotka on poimittu alkuopetuksen opetussuunnitelmasta:

  1. Hengitys ja verenkierto
  2. Luut ja lihakset
  3. Aivot ja aistit
  4. Ruuansulatus
  5. Kehon osat
  6. Ihmisen elämänvaiheet
  7. Liikunta ja lepo
  8. Ravinto ja puhtaus  WP_20150420_11_47_02_Pro

Oppilaat saivat tämän jälkeen valita itselleen mieluisimman aiheen ja ryhmiin jakautuminen suoritettiin niin, että jokainen lähti luokassa etsimään muita oppilaita, joilla oli sama valinta. Ryhmien löydyttyä ensimmäinen tehtävä oli suunnitella ryhmälle logo. Logo laitettiin projektiseinälle, jossa näkyi aikajanana oppilaille se miten projekti tulee etenemään. Seinällä näkyi myös yhteiset tavoitteet sekä tehtävät.

WP_20150424_11_50_14_Pro

 Jokaisella ryhmällä oli kokonaisuudessa kaksi tehtävää: tietotehtävä ja toimintatehtävä. Tietotehtävässä oppilaat poimivat ajatuskartasta heidän aiheeseensa liittyvät asiasanat ja muodostivat niistä lauseita, jos tiesivät miksi ko. asiasana on heidän listallaan. Jos lausetta ei osattu muodostuu, keksittiin kysymys, jolla saataisiin selville mikä sanan merkitys on. Lisäksi ryhmät keksivät lisäkysymyksiä niistä asioista mistä halusivat löytää tietoa. Kysymykset jaettiin jokaiselle oppilaalle ja jokainen etsi vastauksia omiin kysymyksiinsä. Vastauksia etsittiin kirjoista, haastattelemalla tuttuja lääketieteen ammattilaisia ja tarpeen tullen internetistä. Kaikki vastaukset sekä asiasanoista tehdyt lauseet koottiin yhteiseksi tietotekstiksi luokan yhteiseen OneNote-tiedostoon.

 WP_20150422_11_31_14_Pro WP_20150429_11_28_28_Pro

Tietotekstin valmistuttua alkoi projektin seuraava vaihe, jossa ryhmä suunnitteli ja valmisteli omaa esittelypöytäänsä projektin huipentaville hyvinvointimessuille. Messuihin liittyi myös ryhmillä ollut toimintatehtävä. Jokaisen ryhmän piti päättää miten he esittelisivät kokoamansa tiedot messuilla mutta myös miettiä aiheeseen liittyvä toiminnallinen tehtävä messuvieraille.

WP_20150430_09_18_30_Pro WP_20150506_11_30_11_Pro

Projekti huipentui kahtena päivänä pidettyihin messuihin, joihin vieraiksi kutsuttiin vanhemmat, isovanhemmat, lähialueen eskarit sekä luokkia meidän pääkoululta. Messuilla jokaisella ryhmällä oli oma pöytä, joissa vieraat saivat mm. pelata tietovisoja Kahootilla tai kyselykortteina,  pelata itsetehtyjä Alias-pelejä, liikkua oppilaiden suunnittelemien liikuntakorttien avulla, laittaa kehon osia oikeille paikoilleen, pelata muistia testaavaa Kim-peliä sekä kuunnella oppilaiden PowerPoint-esityksiä.

WP_20150504_11_30_09_Pro WP_20150506_11_32_11_Pro

Oli hienoa nähdä miten vuoden aikana harjoitellut taidot esim. ryhmätilanteessa puhkesivat kukkaan tämän pitkän prosessin aikana. Moni oppilas ylitti itsensä myös esittelytilanteessa ja messut oli erittäin tärkeä tapahtuma oppilaille. Me opettajat saimme vain ylpeinä seurata miten hienosti oppilaat hoitivat omat tehtävänsä.

Tässä oppilaiden oma kuvaus ja kommentit projektista kakkosluokkalaisten kokoamana:

Tehtiin koulussa ihmisprojekti. Se päättyisi hyvinvointimessuilla. Välissä etsimme tietoa kotoa, kirjoista ja tietokoneilla. Teimme tiedoista tietotekstin.  Osa pani tietotekstiin myös kuvia. Sitten kun tietoteksti oli valmis aloimme valmistelemaan toimintatehtäviä. Toimintatehtäviä oli monia. Toiset tekivät kahoot tietovisan ja toiset tekivät sanaselityspelin. Sitten kun tieto ja toimintatehtävä oli valmis aloimme valmistelemaan messupöytiä. Messuilla kävi Oulujoen kakkosluokan B-ryhmä, kivikkokankaan ja Saarelan eskarit sekä joidenkin äitejä, isejä mummeja ja pappoja. Messut oli mukavat.

oppilaiden ajatuksia :

Messut olivat aika mukavat.

messut olivat mukavat koska sai pelata kahoottia!

Ihmisprojekti  oli mukava koska sai etsiä tietoa.

projekti oli mukava.

 ihmisprojekti oli tylsä.

 ihmisprojektissa kaikki oli mukavaa.

 ihmisprojektissa oli mukavinta messut.

 ihmisprojekti oli kiva.

 ihmisprojekti oli tylsä ja kiva.

 ihmisprojekti oli helppo.

 ihmisprojekti oli ihan kiva.

 ihmisprojekti oli huono.

 tylsä tehdä lappuja.

 ihmisprojektissa oli mukava olla tietokoneella!

 messuilla oli hankala esitellä juttuja.

Kansainvälistä yhteistyötä

Olemme osallistuneet tarinaprojektiin, joka toteutettiin yhteistyössä muutaman muun luokan kanssa. Luokat olivat Coloradosta, Libanonista, Australiasta, Etelä-Afrikasta ja Kolumbiasta. Aloitimme työn tekemällä jokaisen oppilaan oman Flat Stanley-hahmon. Äänestimme luokkamme hahmoista yhden, joka nimettiin Tuukka-Stanleyksi. Valitsimme luokastamme paikan Tuukalle, joka toimi samalla portaalina. Oppilaiden valinta portaaliksi oli luokkamme ikkuna. Siitä Tuukka eräänä päivänä lähti maailmalle tutustumaan muihin maihin ja kulttuureihin.

WP_20150312_004  WP_20150312_12_10_51_Pro WP_20150317_14_22_47_Pro

Saimme videotervehdyksiä yhteistyöluokiltamme Skypen välityksellä. Lähetimme myös omia tervehdyksiämme maailmalle. Samalla opimme hieman englantia. Portaaliimme saapui yhteistyöluokkiemme Stanley-hahmoja, jotka pääsivät seikkailemaan kanssamme ympäri Suomea. Kerroimme kotimaastamme omien kokemustemme perusteella. Tätä varten keräsimme Suomi-seinän, johon jokainen sai tuoda kuvia tai matkamuistoja jostain päin Suomea.

            Seinä

Kirjoitimme Suomi-tarinoita Office 365:n sivustollemme Word-asiakirjoina. Liitimme teksteihin aiheeseen liittyviä kuvia ja skannasimme niihin myös oppilaiden kuvat. Stanleyt pääsivät tarinoissa kokemaan Suomesta mm. saunomista, Lapin lumoa, Muumimaailmaa sekä talven iloja. Kaikkien maiden tarinat laitettiin projektin yhteiselle wikisivustolle. Tarinoita luetaan yhteistyöluokissamme käännösohjelman avulla. Myös me olemme saaneet videoita siitä, mitä Tuukka Stanley on kokenut ja olemme kääntäneet käännösohjelmalla tarinoita seikkailuista.

 WP_20150518_011 WP_20150518_001 WP_20150408_005 WP_20150407_034           WP_20150408_003 Esittelimme muista maista tulleille Stanleylle koulua ja pihaa.

On ollut antoisaa ja mielenkiintoista tehdä kansainvälistä yhteistyötä ja nähdä, kuinka muissa maissa käydään koulua. Olemme saaneet hyviä keskusteluja mm. koulupuvuista, kouluajoista ja vaikkapa siitä, että jossain voi koulun pihalla olla tenniskenttiä ja uima-allas. Olemme katsoneet Googlemapsista yhteistyökoulujen kuvat ja sijainnit ja oppineet samalla maantiedettä. Innostuneita ja hymyileviä koululaisia löytyy joka puolelta maailmaa!

Iloista toukokuuta!

Kevään alku on Saarelassa ollut työntäyteistä aikaa eikä blogiakaan olla ehditty päivittää. Tulossa on lähipäivinä kuvaukset kahdesta isosta kokonaisuudesta, joita olemme tässä kevään aikana tehneet. Sitä ennen tässä pieniä tunnelmapaloja viime viikon aurinkoisista päivistä ja vapun vietosta yksikössämme.

WP_20150430_10_08_07_Pro (2)Jalkapallokenttä on taas puhdas ja kiikut käytössä.WP_20150430_10_08_30_Pro

WP_20150422_12_23_18_Pro Kesä tuli myös asfaltille.WP_20150422_12_25_40_Pro WP_20150422_12_25_54_Pro

WP_20150430_09_27_32_Pro WP_20150430_09_28_35_Pro WP_20150430_09_33_18_ProVappuaattona talossa oli monenkirjavaa väkeä.

Kaunista savesta

Saimme Saarelaan vieraaksi Teuvo Komulaisen, joka tuli pitämään oppilaillemme savityöpajoja. Työt tehtiin tekniikalla, jossa savi kaulitaan levyksi ja muotoillaan lautasen avulla. Kuviot saveen tehtiin käyttämällä erilaisia pitsiliinoja. Valmiit työt poltettiin savenpolttouunissa ja maalattiin peiteväreillä. Lopuksi työt lakattiin suihkelakalla kiiltäväpintaisiksi. Lopputulos oli upea!

WP_20150205_005

WP_20150205_001 1 WP_20150205_003 1

WP_20150205_006

WP_20150218_001 WP_20150218_002

Lautaset 4 Lautaset 5 Lautaset 3 Lautaset 2 Lautaset 1

Aurinkokunta

Olemme harjoitelleet tiedonhakua ja -rakentamista avaruus-teeman ympärillä. Ennen varsinaisen avaruus-projektin alkua pohdimme yhdessä kysymyssanoja ja kirjasimme niitä ylös. Harjoittelimme myös kysymysten tekoa tietotekstistä. Avaruus-projektin aloitimme kokoamalla ryhmän tiedot planeetoista ja auringosta paperille. Ryhmät laativat myös kysymykset asioista, joihin vielä kaipaavat lisää tietoa. Tiedonhaku tehtiin oppikirjojen, muun kirjallisuuden ja internetin avulla ja tiedot kerättiin ajatuskartoiksi. Ajatuskarttojen kohdista kirjoitettiin toteamuslauseita ja näin jokainen ryhmä sai oman tietotekstin aiheestaan.

Avaruus2 Avaruus1Avaruus3

Olemme ottaneet osalle oppilaista käyttöön Office365-tunnukset sekä perustaneet koulumme sivuston, jota käytämme sähköisenä oppimisympäristönämme. Tietotekstien kokoamiseen käytimme sivustolla olevaa OneNote Class Notebook Creator-ohjelmaa. Jokaisessa ryhmässä on vähintään yksi Office365:n käytön hallitseva oppilas, jolloin työskentely eteni sujuvasti ja koko ryhmä oppi ohjelman käyttöä. Harjoittelimme myös kuvan liittämistä tekstitiedostoon. Oppilaat ovat jo aika taitavia!

Projektimme pääsi etenemään seuraavaan vaiheeseen. Aloimme suunnittelemaan avaruuspelejä. Pelin teko eteni vaiheittain ja jokainen ryhmä merkitsi oman työskentelyvaiheensa aikajanaan:

Avaruus4

Oppilaat saivat suunnitella haluamansa pelin. Reunaehtoina oli, että peli liittyy avaruuteen ja tietopohjana käytetään kaikkien ryhmien tekemiä tietotekstejä. Teknisen toteutuksen ehtona oli, että materiaalit löytyvät koululta. Tässä vaiheessa esittelimme myös Kodu-vaihtoehdon. Kodu on Microsoftin ilmaiseksi ladattava visuaalinen ohjelmointiohjelma, joka on helppo omaksua ja tehdä nopeasti mielekkäitä pelejä. Pelisuunnitelmat tehtiin mahdollisimman tarkasti.

Avaruus5

Pelejä tehtiin suurella innostuksella:

Avaruus6 Avaruus7 Avaruus8

Valmiit pelit jätämme luokkaan pelattaviksi ja järjestämme myös eskareille pelihetkiä kevään aikana. Työskentelyn tavoitteet: vuorovaikutustaidot, innovatiivisuus ja luovuus, ongelmanratkaisutaidot, avaruuteen liittyvä tieto sekä tietotekniset taidot saivat kaikki paljon harjoitusta ja otimme monessa mielessä isoja askelia eteenpäin. Tästä on hyvä jatkaa uusiin mielenkiintoisiin haasteisiin.

Tässä vielä kuvia valmiista peleistä:

Avaruus9 Avaruus10 Avaruus11 Avaruus12